Alkukäynneissä Blackie sai kävellä pitkillä ohjilla noin kymmenisen minuuttia, kunnes käskin teidät pääty-ympyrälle. Alkulämmittelyt siis hoidettiin ympyrällä. Aloitimme käynti-ravisiirtymisillä ja ori koetteli sinua aivan toden teolla, ei joko nostanut ravia tai alkoi puskea ulos ympyrältä. Kun poni alkaa puskea ulos päin, muista käyttää ulkopohjetta ja jos pelkkä pohje ei toimi, niin tehosta vaikutusta raipalla. Sait kuitenkin Blackien toimimaan suhteellisin hyvin, joten päätimme aloittaa käynti-laukkasiirtymiset.
Käynti-laukkasiirtymisissä tuli samankaltaisia ongelmia, kuin edellisissäkin, mutta kuitenkin muistit itse sen ulkopohkeen ja raipalla vaikutuksen tehostamisen. Lämmittelyn jälkeen oli aika siirtyä tositoimiin.
Kävisimme läpi Helppo A:n yhden kouluohjelmista. Ensimmäisenä aloitimme harjoitusravissa oikeaan kierrokseen. Ravasitte maneesin ympäri harjoitusravissa kaksi kertaa, kunnes annoin uuden ohjeen: H-kirjaimesta E:hen keskiravissa. Blackie totteli yllättävän hyvin, vaikka olin odottanut jotain vastaanhangoittelua. L-kirjaimen kohdalta käännyitte keskihalkaisijalle ja ennen I-kirjainta aloititte pohkeenväistön kohti M-kirjainta. Blackie yritti luistaa hommasta ja koitti kävellä vain suoraan eteenpäin. Tällaisessa tilanteessa vie ulkokätesi noin 10-15 senttiä kauemmas kaulasta ja johdata poni näin kohti uraa, mutta muista myös pidättää sisäohjalla ja ohjata sisäpohkeella. Ajattele, että työntäisit ponia sisäpohkeella kohti uraa.
C-kirjaimessa teitte voltin, joka oli kuin suoraan oppikirjasta, hieman paremmin olisit kylläkin voinut Blackieta asettaa ympyrällä.
Jatkoimme edelleen harjoitusravissa ja käskin ottaa S-kirjaimessa pysähdyksen - ilman käyntiaskelia - ja melko hyvin se onnistuikin. Pysähdyksestä teidän piti peruuttaa neljä askelta, jonka jälkeen jatkaa suoraan harjoitusravissa. Blackie protestoi hieman peruutusta vastaan ja yritti puskea eteenpäin. Tällöin muista nojata hieman taaksepäin ja nätisti pyytää ponia peruuttamaan. Blackie kumminkin peruutti ja muistit kehua ponia siitä hyvästä. Ravi nousi paikoiltaan ja olin erittäin tyytyväinen.
Raviharjoitusten jälkeen siirryimme laukkaan. Blackie protestoi laukannostoa vastaan kiihdyttämällä ravia, jolloin käskin sinun pysähtyä kokonaan ja nostaa laukka paikaltaan, jokainen hevonen ja poni osaa laukan paikaltaan nostaa. Jos ori otti yhdenkään ravi- tai käyntiaskeleen pyshädyitte uudestaan ja yrititte uudestaan. Pian Blackie tajusi jutun jujun ja nosti laukan.
Siirryitte kahdeksikolle, jonka keskelle siirryitte käyntiin ja vaihdoitte näin laukan. Blackiekin alkoi toimia todella hienosti, eikä se protestoinut enää yhtään. Siirryitte takaisin uralle ja teimme siirtymisiä uralla. Huutelin keskeltä maneesia aina jonkun kolmesta askellajista ja sinulla oli 10 sekunttia aikaa toimia. Siirtymiset sujuivat todella hienosti ja tyytyväisenä tähänkin harjoitukseen päätin lopettaa tältä erää. Jäähdyttelyt sait itse hoitaa parhaaksi näkemälläsi tavalla.

 Tuhlaajapojan isä oli 160 senttimetriä korkea, rautias suomenhevosori. Luonteeltaan Syvällä Pelissä oli vaativa ja yhden ihmisen hevonen, joka ei selkäänsä ihan ketä tahansa päästänyt. SP oli kuitenkin erittäin taitava estehevonen ja taisivatpa omistajansa kanssa kisata kansallisissakin.

SP:n isä, eli Tuhlaajapojan isänisä, Jokerinaama oli 166 senttimetriä korkea, liinakko suomenhevosori. Jokeri oli luonteeltaan melko rauhallinen ja erittäin suloinen tapaus, jonka luonnetta Syvällä Pelissä, eikä Tuhlaajapoika ole perinyt. Jokeri menestyi hyvin estekentillä, joten SP:n ja Pojun hyppytaidot, ovat luultavasti tältä herralta peräisin.

Jokerinaaman isä, Maximillian, oli 165 senttimetriä korkea suomenhevosori. Väritykseltään Max oli liinakko. Luonne Maxilla oli täydellinen, ori teki kaiken mitä pyysi ja ratsastajalla oli se ja sama. Pieni lapsikin sai Maximillianin kulkemaan täydellisesti.  Max on toiminut myös ravurina, mutta menestyksen puutteen takia hevosesta koulittiin ratsu ja hyvä siitä tulikin.

Pojun isänisän emä, Tinakenkätyttö, oli 160 senttimetrinen rautias suomenhevostamma, jolta ei luonnetta puuttunut. Tamma teki kaikkien elämän mahdollisimman hankalaksi, kun tätä käsiteltiin maasta käsin, mutta ratsastajan kanssa Tyttö toimi kuin ajatus. Tamma olikin sitten aivan mahtava kouluhevonen.

Pojun isänemä, tamma nimeltä Suometar, oli 155 senttimetriä korkea rautias suomenhevonen. Luonteeltaan tamma oli tammamainen, mutta kovan kuoren alla oli kuitenkin suloinen ja kiltti hevonen, joka vain pelkäsi luottaa ihmisiin kurjan menneisyytensä takia.  Suometar kuitenkin pääsi onneksi sen toisen ja viimeisen omistajan hoiviin ja tammasta kuoriutui kaikkien rakastama kouluhevonen, joka vääntyi vaikka millaisiin koululiikkeisiin. Tamma loistikin elämänsä viimeisinä kisavuosina koulukentillä, kuin kirkas tähti.

Suometaren isä, Miehen mitta, oli aivan kuten tyttärensä, tosin hieman korkeampi: 158 senttimetriä. Luonnekin oli täysin samanlainen, tosin MM:stä ei kuoriutunut sitä suloista ja kilttiä, vaan ori pysyi äkäisenä hautaan saakka. Miehen Mitta kuitenkin loisti estekentillä, toisin kuin tyttärensä.

Suometaren emä, Neidon kukka, oli kaikinpuolin täydellinen. Tamma oli oikea rusettihai koulukentillä ja oli luonteeltaan valloittava. Kukka rakasti huomiota ja saikin tätä paljon osakseen erikoisen värityksensä takia - tamma nimittäin oli lähes kimo. Väriään ikävä kyllä ei Neidon Kukka saanut periytettyä tyttärelleen, mutta koululiikkeiden sulokkuuden kuitenkin ja sekin riitti vallan mainiosti.

Tuhlaajapojan emä, Terhakka, oli 157 senttimetriä korkea, liinakko tamma. Luonne tammalla oli siinä seiskan vaiheilla. Ikinä ei tiennyt millä tuulella tamma oli - tuliko se tarhassa vastaan hampaat irvessä vai antoiko nätisti ottaa kiinni ja viedä sisälle. Ratsastaessakin tamma osasi olla oikea hirmu, mutta kisakentillä Terhakasta tuli hevonen, joka panosti hommaan 110 prosenttisesti.

Terhakan isä, Riivattu, oli nimensä mukaan kamala käsiteltävä - ori rynni miten sattui ja ei välittänyt pätkääkään pienistä ihmistä. Riivatun kanssa monesti meinasi syttyä kolmas sota, mutta ihmeen hyvin orin kanssa pärjättiin. Riivattu ei oikeastaan ollut mikään kovin erikoinen tapaus kisakentillä, kyllähän sijoituksia tuli niin koulussa, kuin esteissäkin, mutta nekin olivat suht harvassa.

Riivatun isä, Ukonilma, oli luonteeltaan ihan päinvastainen, kuin varsansa. Semmoinen sylivauva oikeastaan, rakasti hoivaamista ja paijailua. Ikinä ei Ukon kanssa ollut mitään ongelmia, varsinkaan maasta käsiteltäessä. Ori nimittäin oli oppinut sen, että ihminen oli aina se lauman pää ja se, joka ruokki, joten Ukko oli iskostanut päähänsä sananlaskun: "älä pure ruokkivaa kättä". Ori pärjäsi mainiosti montekisoissa ja saikin nimensä hyvinkin historian kirjoihin yhtenä nopeimmista juoksijoista ikinä. 
 
Riivatun emä, Taikaheinä, olikin taas asia erikseen. Tamma oli kuin tuuliviiri, mutta yleisimmin mukavalla päällä. Taika pärjäsi suhteellisen hyvin estekentillä ja sijoituksiakin kertyi melko paljon. Taika kuitenkin oli painottunut siitokseen ja monta hienoa jälkeläistä tammalta jäikin maailmaan.

Missi-Tyttö, Tuhlaajapojan emänemä - nimensä veroinen.. Ainakin ulkonäöltään, muuten muistuttikin lähinnä bimboa blondia, joka vihasi kaikkea, missä saattaisi tulla liian kuuma tai sotkeentua. Näyttelyissä tamma kuitenkin pärjäsi hyvin, koska rakasti huomiota ja ymmärsi, kun oltiin paikassa, missä Missin piti näyttäytyä ja olla mahdollisimman kaunis. 

Missin isukki, Sankariaines, oli liinakko, 160 senttimetriä korkea suomenhevosori, joka menestyi niin koulu- kuin esteradoillakin. Ori oli oikea monitaituri ja luonteeltaankin täysi kymppi. Sankari oli ori, jonka kanssa ei ikinä kohdannut mitään ongelmia ja kaikki ihastuivat pitkäharjaiseen oriin, joka katseli aina tallipihan tapahtumia mielenkiinnolla ja laukkasi eteenpäin harja hulmuten.

Hiphei Huraa! - niminen tamma onkin sitten Tuhlaajapojan emänemänemä. Luonteeltaan Hippi oli varma kuin kallio ja se ei ikinä pettänyt. Aina tehtiin työt, satoi tai paistoi, mennään läpi vaikka harmaan kiven ja mitähän vielä muuta... Väritykseltään tamma oli rautias korkeutta Hipiltä löytyi 154 senttimetriä.

 Amistad  reipas ja voimakas ori, joka osaa jekut ja jujut hoitajien pään menoksi. Kuitenkin mukava ja helposti ihmisiin kiintyvä hevonen. Amis on utelias ja siltä ei jää oudoimmatkaan paikat tutkimatta, siksipä orin saattaakin löytää milloin mistäkin, esimerkiksi tutkimusretkeltä satulahuoneesta tai lantalasta. Tämän takia on suositeltavaa sulkea ovet kunnolla ja varmistaa karsinan ovi, että se on kiinni, sekä ylhäältä, että alhaalta. Hoitaessa ori on erittäin kiltti ja sitä ei tarvitse kiinni sitoa mihinkään. Amis on erittäin auttavainen ja tekeekin kaiken mahdollisen helpoksi hoitajalle, jos siihen on vain mahdollisuus. 

Hoitaessa Amistad seisoo hyvin paikallaan, sidottuna tai irti. Harjaaminenkin onnistuu kuin vettä vain, eikä orilla ole herkkiä/kutiavia paikkoja ollenkaan. Amiksen kanssa saattaa välillä olla ongelmia nostaa kavioita, mutta ikinä ei saa luovuttaa, koska muuten ori oppii, että kun tarpeeksi panee vastaan, niin ei tarvi tehdä mitään mitä käsketään. Varustus on orin kanssa helppoa, Amis laskee päänsä suitsia varten alas ja ottaa kuolaimet suuhunsa ilman ongelmia ja satulavyökin kiristetään ihan tuosta vain, vaikka välillä saattaakin alkaa pelleilemään, mutta pienellä käskemisellä ori on kunnolla.

Taluttaessa Amis saattaa yrittää lähteä itsekseen kävelemään mihin sattuu, onhan ulkona sentään mahdottomasti kaikkea, mitä pitäisi tutkia. Hoitaja saakin pitää varansa, ettei Amis yhtäkkiä repäise riimua kädestä ja lähde itsekseen vaeltamaan minnekään. Amis kuitenkin osaa kävellä taluttaessa nätisti, mutta pitäähän sitä välillä yrittää omille teille lähteä. Ori on juoksutusliinan päässä täydellinen, ori tekee mitä käsketään ja on kunnolla, eikä pelleile. Amiksesta voi nähdä, että se nauttii juoksemisesta, vaikkakin vain narun päässä. 

Muiden hevosten seurassa Amis on se kiltti ja pienemmissä porukoissa pysyvä hevonen. Ori ei kuitenkaan ole nössö, vaan antaa varmasti ei-toivotuille selkään, jos alkavat liikaa Amista kiusaamaan. Moni hevonen osaa kiertää orin kaukaa, mutta Amis ei kuitenkaan vaivaudu pompottamaan ketään, vaikka luultavasti tietääkin, että on ehkä tallin voimakkain ja suurin ori, jolla olisi mahdollisuudet lauman johtajuuteen. Amis kuitenkin viihtyy hyvin muutaman ns. hyvän ystävän seurassa ja antaa muiden riehua miten haluaa. 

Ratsastaessa Amis osaa olla kunnolla, mutta osaa myös käyttäytyä kuin hirviö. Orin mieltä voisi välillä kuvata ailahtelevaksi ja maneesi on Amikselle hieman hankala paikka, on nimittäin myrskyjen aikaan tullut katto melkein niskaan. Menee kuitenkin maneesissa ihan hyvin, jos ei hirveä tuuli ole. Kentällä ori menee reippaasti ja korvat hörössä. Orin käynti on pehmeää ja reipasta, sekä askeleet ovat matkaa voittavia. Ravi Amiksella on suurta ja aluksi keventäminen voi tuntua vähän hassulta, mutta kyllä tahdin pian oppii. Laukka on orilla täydellistä: tasaista ja keinuvaa. Välillä Amis saattaa innostua laukassa ja ehkä ryöstää, mutta hyvin sen saa rauhoittumaan yleensä muutamat pidätteet ja ympyröiden tekeminen rauhoittaa yleensä orin. Esteet ovat Amiksen mieleen ja onkin täydellinen niin ajan, kuin hyppyjen suhteen. Amis tekee kaikkensa esteillä, mutta koulu on vähän niin ja näin. Monesti Amiksen huomatessa, että jahas, nyt ei hypätäkkään, orista tulee laiska ja tekee asiat vähän sinnepäin. Maastossa ori on reipas, mutta kyttäilee pusikoita ja kiviä. Saattaa hieman säpsähdellä tai ottaa pari sivuaskelta, ei sen kummempaa. Vauhtia löytyy, kun tarvitaan ja silloin ei pelätä mitään ja monesti ori paineleekin, kuin paraskin laukkahevonen.